keskiviikko 30. lokakuuta 2013

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

R.I.P Sooraba Hiyam

Jo pitkään jatkuneiden ja yhä pahenevien käytösongelmia takia jouduin lopettamaan Nanan syyskuussa. Jouduin tekemään tämän vaikean päätöksen minun ja muiden koirieni parhaaksi. Tilanne olisi päätynyt siihen että Nana tappaa jonkun toisista koiristani, tai vahingoittaa niitä pahasti. Tai sitten Nana olisi purrut vakavasti minua tai jotakuta toista ja en halunnut antaa tämän tapahtua. Nana oli minulle hyvin rakas mutta hänen hermorakenteensa ei sopinut enää normaaliinkaan koiranelämään. Joten Nanan oli aika lähteä.

Nana, Sooraba Hiyam 09.01.2007 - 13.09.2013

Päivittelyä

Eli hieman päivitystä kun ei ole tullut pitkään aikaan sitä tehtyä.

Brassipojat Elmo ja Bruno löysivät omat kotinsa. Mutta sijoitusnarttuni Peppi palautui takaisin minulle sopeutumisongelmien takia. Ja hän etsii tällä hetkellä uutta sijoituskotia.

Peppi ja hänen isoäitinsä Blondi




tiistai 26. maaliskuuta 2013

Uusin pentupäivitys

Tällä hetkellä pentueen molemmat urokset etsivät sijoituskotia. 

Tarjuman Barakah "Bruno" on väriltään ruskea tricolour ja hänellä on pitkä häntä.

Tarjuman Bayhas "Elmo" on myös väriltään ruskea tricolour mutta hänellä on luonnontöpöhäntä.


Lisätietoja sähköpostitse.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pentupäivitystä

Kotiaan etsii vielä töpöhäntäinen uros Tarjuman Bayhas. Elmo nätti pieni brassinalku, hieman arka mutta oikeassa kodissa hänestä varmasti tulee reippaampi.

torstai 28. helmikuuta 2013

Sijoituksessa

Olisi aika taas päivitellä sijoituksessa olevat koirat.

Tarjuman Baheera eli Peppi on sijoituksessa Helsingissä.

Tarjuman Barakah eli Bruno on sijoituksessa Sipoossa.

He suorittavat ensi esiintymisensä näyttelykehissä tämän kevään aikana. Kuvia laitan kunhan vain itse niitä saan.

Pentu päivitystä

Omaa kotiaan vielä etsivät töpöhäntäinen narttu Tarjuman Bahiyah sekä töpöhäntäinen uros Tarjuman Bayhas.